Ilmalämpöpumppu Turusta asti

Olen jo pitkään pohtinut lisätehoa viilennykseen ja samalla säästävämpää lämmittämistä varaavan takan lisäksi. No niinpä rupesin ottamaan selvää ilmalämpöpumpuista viimevuoden marraskuussa.

No nyt viimein haaveeni toteutui, kun Turkulainen InEngineering suostui kartoittamaan ja asennuttamaan minulle sopivan ilmalämpöpumpun.

Kävimme läpi kaikki suuntaukset ja sopivat asennuspaikat laitteelle. Sanoin, että olisi hyvä, jos urakka olisi valmis niin nopeasti kuin mahdollista. Ja kuinka kävikään, pojat kävivät asentamassa pumpun jo seuraavana päivänä.

Vinkkasivat vielä, että voin tehdä kotitalousvähennyksen asennuksen hintaa vastaavaan osuuteen, joka taisi olla jotain 500 ja 700 euron väliltä.

Pakettiin sisältyi myös takuu – jos laitteessa on vika, se vaihdetaan takuutyönä samoin, jos asennukseen liittyy ongelma, on takuu voimassa ja asiat tullaat pistämään kuntoon.

Kuinka paljon ilmalämpöpumppu säästää lämmityskuluissa?

Minua on aina kiinnostanut kuinka paljon ilmalämpöpumppu tuo todellista säästöä kotitalouksille ja niinpä tein nopean laskelman Exceliin ja huomasin, että kappas vain.

Säästöinä tämä kyseinen ilmalämpöpumppu maksaa itsensä takaisin jo noin 5 vuoden kuluessa.

Lisäksi kesäisin viilennys on lähes ilmaista, puhutaan vain senteistä.

Asentajat kuitenkin sanoivat, ettei ilmalämpöpumppua kannata suunnata suoraan sohvalle vaan katsoa miten sen ilman saa jakautumaan tasaisesti viilentäen koko kiinteistöä.

Minulle tarjottiin useita eri ilmalämpöpumppu vaihtoehtoja

InEngineeringin asentajat esittelivät minulle useita eri ilmalämpöpumppuja, joiden joukosta sain itse valita parhaiten budjettiin ja mieltymyksiin sopivan.

He kuitenkin antoivat tiettyjä suosituksia ilmalämpöpumpun suhteen siten, että turha hommata liian tehokasta pumppua pienempään tilaan ja vastaavasti liian tehotonta suurempaan tilaan.

Pumppu tuli suoraan heidän varastolta ja asennukseen meni aikaa noin neljä tuntia.

Ulkoyksikön paikan me katsoimme yhdessä ja siitä tuli mielestäni erittäin siisti. Huomaa, että koko projekti on alusta loppuun asti tehty ammattitaidolla.

Ja ennen kuin teille lukijoille herää kysymyksiä tästä kirjoituksesta. Kyllä, kysyin yritykseltä lupaa julkaista oman arvosteluni ja sanoin, että voin pistää vielä erikseen linkin, jos muutkin haluavat tilata ilmalämpöpumpun itselleen tämän kirjoituksen innoittamana.

Kannattiko mielestäni ilmalämpöpumppu hankkia?

Omat kokemukseni ilmalämpöpumpusta ovat ehdottoman positiivisia. Suosittelen ilmalämpöpumppua kaikkiin kotitalouksiin ja ihmettelenkin, miten en ole aikaisemmin hoksannut investoida kyseiseen laitteeseen.

Mielestäni jokaisessa asunnossa tulisi olla ilmalämpöpumppu. Tähänkin kysymykseen InEngineering on vastannut tarkemmin omassa blogissaan, jonka pääset lukemaan tästä linkistä.

Miten asennus tapahtuu käytännössä

En itse kehdannut kuvata videota kyseisestä prosessista, mutta nopeasti ja ammattitaitoisesti se sujui.

Etsin netistä videon, jossa näkyy, miten asennus käytännössä tapahtuu.

Kannattaa heti investoida laadukkaaseen merkki laitteeseen, jotta kaikki takuut ovat voimassa ja samalla varmistat, että kone on luotu kestämään suomalaisia olosuhteita. Et voi nimittäin ottaa lämpimään tarkoitettua pumppua, kun Suomessa suurin osa vuodesta on viileää.

Ammattitaitoinen asentaja auttaa sinua valitsemaan sopivan laitteen. Itse vielä neuvottelin tarjouspyynnön jälkeen yrityksen kanssa ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen.

Isot kiitokset vielä InEngineering Oy:lle, joka mahdollisti tämän. Nyt minulla on ilmalämpöpumppu, josta olen jo pitkään haaveillut!

Superior Sales kokemuksia: Lue nämä faktat ennen, kuin haet töihin

Jos sinulla ei ole aikaisempaa myyntikokemusta, ei se tarkoita sitä, ettet voisi pärjätä kyseisellä toimialalla. Superior Sales kokemuksieni mukaan kouluttaa ja kasvattaa jokaista työntekijäänsä paremmaksi myyntityössä.

Superior Sales on nopeasi kasvanut yhdeksi Suomen suosituimmista markkinataloista ja moninkertaistanut liikevaihtonsa hyvin lyhyessä ajassa.

Kuulostaa houkuttelevalta, joten kokeilin itse työntekoa yrityksessä ja samalla halusin testata, olisiko minusta myyntityön ammattilaiseksi.

Lue tästä kokemuksiani Superior Salesistä sekä tarkat taustatiedot tästä suomalaisesta yrityksestä! Kerron myös sen, millaisia kokemuksia muilla työntekijöillä on ja onko Superior Salesin myyntityössä oikeasti järkeä.

Minkälaista työtä Superior Sales tarjoaa?

Superior Sales ei kerro sivuillaan tai ilmoituksissaan suoraan, mistä palkka muodostuu ja kuinka suuri se on.

Superior Sales vetoaa siihen, että palkka on hyvin yksilöllinen ja riippuu vahvasti myyjän osaamisesta ja onnistumisista. Jos etsii tietoa muilta sivuilta, löytää joitakin puheita 1000 – 2000 euron kuukausipalkasta, joka koostuu pohjapalkasta ja provisiosta.

Eli palkka voi koostua esimerkiksi:

  • Pohjapalkka 600 €
  • Provisio + kannustinpalkkiot 400 – 1400 €

Edellä mainittu palkkaus on esimerkki omastani, josta noin puolet koostui myynti suoriutumisen perusteella maksetuista eduista. Tavallisesti keskipalkka on todennäköisesti noin 1000 – 1700 euroa kuukaudessa, jos tekee tavalliset 8 tunnin työpäivät.

Kannattaakin suoraan työhaastattelussa esittää kysymyksiä, joihin haluat vastauksen ennen sitoutumista.

Myyntityötä Superior Salesilla vai kaupan kassalla?

Luettuani muiden Superior Sales kokemuksia ja kokeiltuani työntekoa itse, voin sanoa, että yrityksessä on mukava ja kannustava työilmapiiri. melko vakaa ja turvallinen työ, siitä ei pääse mihinkään.

Kallistun silti enemmän palkkiopohjaisen myyntityön, kuin kaupan kanssa puoleen seuraavista syistä:

  • Palkkaan voi itse vaikuttaa, muutenkin kuin työtunneilla
  • Rennompi fiilis toimistolla, kuin kassalla
  • Runsaasti työkavereita

Kaupan kassalla saat joka kuukausi saman palkan, etkä koskaan voi itse vaikuttaa sen suuruuteen. Itsensä kehittäminen ei tavallisessa työpaikassa auta, eikä se myöskään paina CV:ssä seuraavaa työpaikkaa varten, kuin onnistunut myyntityö.

Jos haluat saada vakaan työpaikan myyntityön parissa, jossa sinua koulutetaan paremmaksi myyjäksi ja saada samalla vahvan kokemuksen ja merkinnän seuraavaa työpaikkaa varten, suosittelen ehdottomasti Superior Salesia.

Onko Superior Sales luotettava?

Voin sanoa, että Superior Sales on luotettava ja turvallinen työpaikka. Miinusta täytyy kuitenkin antaa siitä, että kaikki etsimäni tieto ei ollut heti saatavilla työhön liittyen, sitä piti hiukan kaivaa.

Miten haen töihin Superior Salesille?

Superior Salesin paras puoli on se, että kuka tahansa voi hakea ja pääsee töihin yritykseen. Aikaisempaa kokemusta puhelinmyynnin parissa ei edellytetä.

Prosessi etenee siten, että lähetät työpaikkahakemuksen joko Superior Salesin sivuilla, muulla lomakkeella tai sähköpostilla. Vastauksena saat sovittua ajan työhaastatteluun.

Työhaastattelussa kannattaa heti antaa hyvä kuva itsestään. Itse kerroin heti kättelyssä, etten ole koskaan aikaisemmin kokeillut myyntityötä ja se oli heille ok.

Eli lyhykäisyydessään:

  1. Lähetä työhakemus
  2. Sovi haastattelu
  3. Tee työsopimus ja aloita heti

Superior Sales kokemuksia löytyy runsaasti

Olet ehkä törmännyt Superior Salesin mainoksiin tai Superior Salesin kokemuksia läpikäyviin kirjoituksiin tai kommenttipalstoihin.

Superior Salesilla on mielenkiintoinen strategia työntekijöiden rekrytoimiseen, sillä heidän markkinointiosastonsa käyttää niin sanottua sissistrategiaa, jossa he levittävät negatiivisia huhuja yrityksestä, muun muassa Suomi24 palstalla.

Negatiiviset väitteet tunnetusti leviävät nopeammin verkossa, kuin mikään muu. Ne saattavat jopa mennä viraaliksi.

Se on näyttänytkin toimivan erinomaisesti, sillä työnhakijoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja yrityksen onkin sopeuduttava resursseiltaan kasvavaan työ kysyntään.

Ohessa poimintoja Superior Sales kokemuksia käsitteleviltä sivustoilta:

” Mielenkiintoisia kommentteja, joissa paistaa vahva negatiivisuus.
Myyntiä hivenen kokeilleena tulee kommenteista mieleen, että odotettiinkohan kuuta taivaalta tulevaksi välittömästi? Onko kommentoijat aikaisemmin työskennelleet tuloshakuisesti?”

” Tienaan Superiorilla kesk. 25-35e/h
Olenko superihminen? En.
Osaanko aistia ihmisen kuka ostaa 100% tarkkuudella? En
Ainoo mitä minä teen on se että tulen jokapäivä sillä asenteella että onnistun ja suoritan tavoitteet täyteen ja JOS en onnistu niin katson peiliin siitä että en suoriutunut tarpeeksi hyvin ja olen aina saanut apua firmassa olon aikana vastoinkäymisiini niin työssä kuin työn ulkopuolella enkä mene keskustelupalstalle antamaan negatiivista palautetta firmasta joka otti minut avosylin vastaan kun näki potentiaalia.”

Minun Superior Sales kokemuksia voi sanoa, jopa elitistisiksi:

  • Hain töihin kesäkuussa 2021
  • Ensimmäinen palkka napsahti tilille, suuruudeltaan 2200 €
  • Sitä seuraava kuukausi 1700 €

Eli homma lähti nopeasti rullaamaan, mutta kuten näkyy palkoissa, on tervettä provisiopohjaiseen myyntityöhön liittyvää varianssia. Toiset kuukaudet ovat parempia, kuin toiset.

Superior Salesista on vaikea keksiä huonoa sanottavaa, joitakin kuitenkin näyttää ärsyttävän Superior Salesin harrastama markkinointi, joka erottaa heidät vahvasti kilpailijoista.

Superior Salesin kaltaisille yrityksille on Suomessa tarvetta. He ottavat rohkeasti työnhakijat vastaan ja antavat heille mahdollisuuden taustoista riippumatta. Todella lämmin ja ystävällinen työilmapiiri vielä kaupan päälle.

Kuka pyörittää Superior Salesin firmaa?

Superior Sales Oy on toiminut jo vuodesta 2018. Tämä telemarkkinointi yritys toimii valtakunnallisesti, usealla eri paikkakunnalla: Turku, Tampere, Helsinki, Joensuu.

Superior Salesin toimitusjohtaja on Ville Huusari, joka tunnetaan aikaisemmasta historiastaan ja vahvasta omistautumisestaan telemarkkinoinnin parissa.

Kumppaneita Superior Salesilla on useita, joista merkittävin on Suomen Vitamiinikeskus Oy.

Superior Sales yhteystiedot:

  • Kauppiaskatu 13 F 148, 20100 Turku
  • 040 747 5408
  • rekrytointi@superiorsales.fi

Usein kysyttyjä kysymyksiä Superior Salesista

Kuka voi saada työpaikan Superior Salesilta?

Superior Sales ottaa vastaan kenet tahansa taustoista riippumatta. Jokainen saa koulutusta ja jokaisella on mahdollisuus oppia paremmaksi myyntityössä.

Mitä tuotteita Superior Sales myy?

Superior Sales myy useita erilaisia tuotteita, joista suurin osa on kulutustavaraa. Suosituimpia tuotteita ovat tällä hetkellä vitamiinit ja muut lisäravinnevalmisteet.

Mikä on palkka Superior Salesilla?

Superior Salesilla palkka koostuu pohjapalkasta, jonka päälle on mahdollista ansaita palkkioita myyntien perusteella. Osta työntekijöistä on raportoinut tienaavansa jopa yli 30 euroa tunnilta. Tarkempaa tietoa saat työhaastattelun yhteydessä.

Ostin käytetyn iPhonen ensimmäistä kertaa elämässä!

Siitä on taas vierähtänyt useampi kuukausi, kun viimeksi päivittelin tätä blogia. Pieni positiivinen päivitys aurinkoisen ja lämpenevän sään lisäksi on uusi puhelin. Tai no “uusi”, mutta ensimmäistä kertaa elämässä olen päättänyt hankkia Applen puhelimen.

Käytetty Apple puhelin uudenveroisena

Olen jo useita vuosia halunnut siirtyä Anroid-käyttäjästä moderniksi iPhone käyttäjäksi, mutta hinta on aina ollut este kuten varmaan blogin lukijat tietääkin. Harkitsin pitkään kehtaanko tehdä tästä julkaisua, mutta teimpä kuitenkin jotta muut voivat ottaa mallia.

Käytetty iPhone on ihan uudenveroinen, kun se on huollettu ja korjattu standardien mukaisesti. Monet nykyajan yritykset jotka myyvät näitä puhelimia toteuttavat kaikki toimenpiteet Applen valtuutettujen toimijoiden puolesta.

Itse en huomaa uuden ja käytetyn puhelimen välillä mitään muuta eroa kuin hinnan, joka oli minun tapauksessani reilusti yli puolet halvempi ja ostin yhden uusimmista malleista.

Iphone X:ää en kuitenkaa hankkinut

iPhone X:ää kaverit suosittelivat, mutta hinta olisi ollut liian korkea jopa käytettynä tälläiselle Pa-taatelintallaajalle. Tästä syystä päätin ostaa iPhone 8 puhelimen 64GB muistillä.

Niille jotka pohtivat onko käytetty puhelin hidas ja kankea kuten iPhonet tuntuvat ajansaatossa muuttuvan. Ei. Tämä iPhone on nopea ja tuntuu kuin se olisi juuri tullut tehtaalta. Ei mitään moitittavaa, missään.

Tämä kirjoitus ei ole yhteistyössä kenenkään kanssa, vaan päätin itse kertoa uuden puhelimen hankkimisesta.

Rajoitukset pikkuhiljaa tuntuvat hälvenevän

Muuten kuluva vuosi on tuntunut menevän omalla painollaan. Rajoituksia aletaan purkamaan omakin talous alkaa taas näyttää siltä, että se olisi mallillaan. Aikaisempi julkaisuni käsittelikin vuoden pyörähtämistä käyntiin, joten lukaise myös se.

Ja ainiin. Ennen kuin joku kysyy työtilanteesta, niin kyllä olen nyt töissä eikä lomautuksia tunnu olevan tiedossa enempää. Arki on kiireellistä ja tekemisen täyteistä.

Olen aloittanut myös uuden harrastuksen, nimittäin lenkkeilyn. Olen jo pitkään halunnut aloittaa harrastamaan jotain mielekästä, mutta tällaisina aikoina kun kaikki paikat tuntuvat olevan kiinni on oma yksilöurheilu paras vaihtoehto.

Lenkkeilyssähän ei tarvitse aina juosta, vaan reipas kävely voi monesti olle parempi ja tehokkaampi vaihtoehto. Korvissa tietysti puhelimen yhteydessä hankitut Apple Airpodit joista musiikki kuuluu erinomaisella laadulla! 🙂

Vuosi 2021 on pyörähtänyt käyntiin

Vuosi 2021 on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin, katsotaan mitä se tuo tullessaan. Nyt toistaiseksi kaikki rahoituksen liittyvät asiat ovat kunnossa ja työrintamalla näkyy taas positiivista pilkahdusta. On kuitenkin pysähdyttävä hetkeski miettimään ja rauhoittumaan.

Työpaikan vaihto voisi olla mielenkiintoista, mutta en oikein tiedä mistä sopivaa työpaikkaa on hyvä lähteä etsimään. Työpaikkoja näyttäisi olevan runsaasti tarjolla, mutta ei yhtäkään joka sopisi omaan koulutustaustaan.

Asuntolaina alkaa myös kohta olla puolessa välissä ja nyt kun korot ovat ennätysmäisen alhaalla voi olla järkevää säästää sijoitukseen lyhennykseen menevät rahat ja vasta kun korot näyttävät siltä, että ne nousevat voi sijoituksista ottaa karttunutta rahallisuutta ja jatkaa lainan lyhentämistä.

Toki tämä on vain spekulointia, mutta moni tekee juuri tuolla tavalla. On jotenkin hauskaa, että vielä 90-luvun asuntolainoissa joita pankit myönsivät tyypilliset korot olivat yli 10% luokkaa isoissa lainoissa ja nyt edes pikavipit eivät saa ylittää tuota korkomäärää.

Ajatus on jotenkin absurdi ja herättää mielenkiinota pankkien tulevaisuudesta, nyt etenkin kun virtuaalivaluuttojen suosio on noussut ja käyttökohteiden kirjo on laajentunut.

Vippi netistä – vikatikki?

Puidaan tässä postauksessa niitä yhteiskunnallisia kysymyksiä jotka liittyvät vippeihin ja niiden historiaan. Mikä on nopein tapa saada rahoitusta? Onko se pankki vai yksityinen vippi?

Vippien historia yltää kauas ja niiden leima on aina ollut hieman negatiivissävytteinen. Julkaisin aiemmin jo kirjoituksen pikavippi on maineensa vanki, jonka tarkoituksena on retorisella esityksellä herättää lukijan mielenkiinto, mutta samalla taas pohtia on se niin huono juttu lainkaan?

Mitä teen kun tarvitsen rahaa nopeasti? Päätän, että vippi netistä on se juttu. Tutkin ja vertailen eri vaihtoehtoja tietäen, että korkokatto on säädetty kuluttajaystävälliseksi ja tiedän, että lainakustannukset eivät missään kohtaa pääse yllättämään.

Mikä on vippi?

Vippi on täysin sama asia kuin mikä tahansa muu pikalaina, se on vain eri nimitys nopeista lainoista. Kaikkein kansankielisin pikalainoista käytettävä termi on juurikin vippi, sillä harvemmin kuulee pienlainoista puhuttavan vaikka se tuntuisi selkeämmältä.

Eikö perinteiset pankit myönnä vippejä?

No, tavallaan ja tavallaan ei. Yleensä vipeiksi mielletään vakuudettomat pikalainat joita haetaan verkosta tai tekstarilla, mutta pankit sen sijaan tarjoavat vastaavia lainoja vakuuksien kera. Esimerkiksi POP pikalaina on yksi harvoja vippejä joita pankit myöntää. Tuo kyseinen laina ei vaadi vakuuksia tai takaajia ja paperisota pysyy maltillisena.

Voinkin suositella tuosta ainoasta pankista vippiä, muut on kokeiltu ja nähty että lainaa ei riittävän edullisesti ja sopivilla ehdoilla heru joten turvaudun yleensä aina netin pikalainoihin.

Uskallatko sinä pikalainata jos et niin miksi?

Tiedän muutamia tapauksia joissa pikalainojen korot ovat oikeasti päässeet yllättämään pahemman kerran ja nämä kaverit makselevat velkojaan takaisin vieläkin, mutta näissä tapauksissa on palattava 2000-luvun alkupuolelle jolloin pientä lainaa sai helposti tekstarilla ilman, että luki tai hyväksyi ehtoja edes sen tarkemmin.

Tuolloin korot taisivat olla jopa 200 prosentin luokkaa, en muista tarkalleen. En rupea myöskään näitä palveluita tai yhtiöitä nimeämään eriksee vaan totean vain, että myös vipit kannattaa aina vertailla ennen kuin niitä lähdetään hakemaan.

Nykyään kuitenkin, kuten jo aikaisemmassa artikkelissa puitiin on lainaaminen turvallista ja helppoa eikä kulut pääse koskaan yllättämään koska aina asiakkaan maksukyky tarkistetaan huolellisesti ja lainatarjoukset laaditaan sen mukaan.

Olenko itse ottanut hiljattain pientä vipin tynkää?

No tuota. Viimeaikoina raha tilanne on ollut ok työllisyystilanteesta huolimatta, mutta nyt taas kun joulu lähenee on aika ruveta tarkastelemaan sopivia rahoitustapoja sillä aion yllättää lähipiiri jouluna melko mojovalla yllätyksellä.

Tulen paljastamaan mikä se yllätys on myöhemmin, kunhan ensin saan muutaman asian järjesteltyä.

Minulla on paljon kokemusta pikalainoista ja niistä voitkin lukea aikaisemmista postauksista, suosittelen ja kerron rehellisesti eri asioista tässä blogissa ja saat itse päättää aiotko itse kulkea samaa vai eri polkua.

Sanonpahan vain, että joulun suhteen kannattaa olla hyvissä ajoin liikenteessä, sillä rahoitustuotteiden kysyntää kasvaa kohta sen verran, että luotonantajilla on varaa mistä valita. Tämä johtaa siihen, että monet normaalisti läpimenevät lainatarjoukset eivät välttämättä menekkään lähempänä joulua läpi joten katsotaampa nyt itsekkin löytyykö sopivaa vippiä enää mistään.

Joulunsuhteen lue myös: https://luottopalvelut.fi/mista-rahaa-jouluksi/

Tuolla sivulla kerrotaan aika selvästi miten lainaamisen suhteen kannattaa joulunalla edetä ja luetellaan parhaat vaihtoehdot.

Rajattoman puhelinliittymän plussat ja miinukset

Rajaton puhelinliittymä on suosittu liittymätyyppi ja voikin olla monelle se paras vaihtoehto. Rajaton liittymä tarkoittaa sitä, että sekä mobiilidata, puhelut että tekstiviestit kuuluvat liittymän kiinteään kuukausihintaan, ja niitä voi siis käyttää rajattomasti laskutuskuukauden ajan. Vaihtoehtona ovat myös liittymät pelkillä rajattomilla nettipaketeilla, jolloin mobiilidataa voi käyttää rajattomasti, mutta puheluista ja viesteistä laskutetaan erikseen niiden käytön mukaan. Moni on varmasti sitä mieltä, että rajattomat paketit ovat hyviä, halpoja ja tarpeellisia. Joillekin perusliittymä saattaa kuitenkin tulla edullisemmaksi. Perusliittymissäkin on aina jonkinlainen kuukausimaksu, mutta kaikesta käytöstä laskutetaan pelkän kulutuksen mukaan. Olisiko nyt hyvä aika tarkistaa, millainen liittymä sinulla on ja mistä sinä maksat?

Rajattoman liittymän hyödyt ja haitat

Rajatonta liittymää voi käyttää koko kuukauden huoletta niin paljon kuin haluaa, eikä laskua tarvitse miettiä, sillä sen summa on joka kuukausi sama. Käyttäminen on siis erittäin vaivatonta, eikä sille tarvitse oikeastaan uhrata pienintä ajatustakaan. Moni ei nykyään kuitenkaan tarvitse rajatonta puhe- ja viestipakettia, sillä soittaminen ja viestien lähettäminen onnistuu netissä esimerkiksi eri sovelluksien, kuten Whatsappin ja Facebookin, avulla. Ensimmäiseksi voikin siis tarkistaa, kuuluuko puhe- ja viestipaketti omaan liittymään ja miettiä, onko se tarpeellinen. Puhe- ja viestipaketti nimittäin nostaa liittymän hintaa, jopa ihan huomaamatta ja tiedostamatta, ja pahimmassa tapauksessa moni saattaa maksaa tästä paketista, jota ei välttämättä edes juurikaan käytä.

Puhe- ja viestipaketin sijaan monelle on varmasti tärkeämpää se, että liittymässä on nettiä riittävästi. Rajaton nettiliittymä on kätevä ainakin silloin, jos ei jostain syystä juurikaan pysty käyttämään wifiä. Suomessa ollaan kuitenkin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että wifi-yhteys on lähes kaikkialla niin kouluista työpaikkoihin kuin ravintoloista kirjastoihin. Monella on erillinen wifi-yhteys myös kotonaan kaikkien perheenjäsenten yhteiseen käyttöön, tai sellainen on taloyhtiössä talon kaikkien asukkaiden käytettävänä. Siksi voikin miettiä, missä mobiilidataa oikeastaan tuleekaan käytettyä tai tarvitsee käyttää. Rajattoman datan käyttö on toki erittäin huoletonta, sillä sen voi pitää koko ajan päällä, surffailla menemään ja suoratoistaa videoita tai kuunnella äänikirjapalveluita vaikka aamusta iltaan ilman, että tarvitsee pelätä lisälaskuja.

Maksatko rajattomasta liittymästä turhaan?

Moni ei osaa arvioida kuukaudessa käyttämänsä datan, tai tarvittaessa puhelimessa puhuttujen minuuttien tai lähetettyjen tekstiviestien määrää, ja tästä syystä on helppoa ja vaivatonta valita rajaton liittymä. Kuten sanottu, tällöin liittymän käyttöä ei tarvitse miettiä lainkaan. Monella esimerkiksi datan käyttö ei kuitenkaan ylitä edes 10 Gt:n määrää, ja näin ollen rajattomasta liittymästä saattaa maksaa turhaan. Jos rajattoman puhelinliittymän kannattavuus mietityttää, voi oman käytön ja kulutuksen tarkistaa puhelinlaskustaan. Laskusta selviää niin datan käyttö, puheluihin käytetyt minuutit kuin lähetettyjen viestien määrä. Kulutusta voi tarkastella vaikka puolen vuoden ajalta ja laskea keskiarvon sen mukaan. Kun luvut ovat selvillä, on helpompi aloittaa vertailu rajattomien ja perusliittymien välillä.

Täysin rajattomien liittymien hinnat alkavat noin parista kympistä. Mikäli pelkkä rajaton data riittää, voi sen saada noin 13 eurosta ylöspäin. Hinnat nousevat sitä korkeammiksi mitä nopeamman netin liittymään haluaa. Pelkkään käyttöön perustuvien liittymien kuukausimaksut ovat puolestaan noin kahdeksan euron luokkaa. Onpa markkinoilla sellainenkin liittymä, jonka kuukausimaksuun kuuluu tietty määrä dataa kuussa. Omia käyttötottumuksia ja puhelinliittymien hintoja on hyvä seurata aina silloin tällöin, ja tarvittaessa päivittää liittymänsä. Operaattoreilla on aika ajoin myös erilaisia liittymätarjouksia, joita voi mahdollisesti hyödyntää tällöin tai vaikka ensiliittymää hankkiessa. Eri liittymien vertailu vie hieman aikaa, mutta tuloksena saattaa olla pienempi puhelinlasku. Vertailu siis kannattaa tehdä ennen liittymäsopimuksen tekemistä, sillä ei kai kukaan halua maksaa turhasta!

Mitä tienaan nykyään?

Monet lukijani haluavat varmasti esittää tämän kysymyksen, koska ammattikuntani piirit ovat varsin pienet. Sanotaan, että tienaan aivan tavallisen määrän tavallisilla työtunneilla, mutta jos töitä riittää voi lisien kanssa päästä ihan hyväänkin palkkaan jo verot pois huomioiden.

Tyyntä myrskyn edellä?

Sanotaanko näin, että lainaa ei tarvitse harkita jos painaisi ylipitkiä päiviä ja palkka hamuaisi melkein 4000 euron haamurajaa. Nykyään kuitenkin nykyisen tilanteen ja muiden olosuhteiden takia ei töitä ole yhtä paljon tarjoilla kuin aktiivi aikoina jolloin telakat olivat täynnä töitä.

Silti töitä riittää avain tavalliseen tapaan ja palkkahaitari osuu juurikin perinteiseen alan palkkaan joita voit tarkastella tarkemmin palkkavertailun avulla.

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo

Mielenkiinnolla odotetaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olemme jo nyt menettäneet kilpailukykyämme niin pahasti, että suurin osa tilauksista menee jo suoraan suuremmille maailman telakoille.

Hyvässä lykyssä saamme yhden tai kaksi suurempaa tilausta, joiden parissa kuluu muutama vuosi. Tämän jälkeen on helposti riski joutua lomautetuksi jolloin ei hirveästi naurata. On menätävä liiton rahoilla ja toivottava, että työllisuustilanne helpottaa.

Jos yt:t näyttää iskevän olen kyllä valmis jopa työskentelemään jollakin muulla alalla jossa taidot ja tieto riittävät. Ei tarvitse olla kauhean monimutkaista, olen avoinna kaikille ehdotuksille joten laita ehdotuksia tulemaan jos tälläisiä on tai jos itse olet jopa työnantaja haluaisin keskustella lisää.

Välillä jopa töissä on tylsää

Työn on suurimmaksi osaksi melko yksitoikkoista ja yksinäistä, jonka takia olenkin keskinyt, että voin kuunnella äänikirjoja mikäli homma ei vaadi tarkempaa kuulemista. Löysin äänikirjat.org -sivustolta useita ilmaiskokeiluja. Siellä näytti olevan tarjouksia lähes kaikkiin kirjoihin.

Kirjoista varsinaisesti tykkään kuunnella oma elämänkertoja ja muita tiede aiheisia kirjoja. Olen aina ollut huono lukemaan niin tämä on ollut kyllä päivieni pelastus. Kuljen työmatkat välillä bussilla välillä junalla joten helposti napsauttaa kuuntelun puhelimesta päälle ja laittaa Airpodsit korviin niin sitten mennään.

Pikavipit ovat muuttuneet

Kuten kaikki muukin maailmassa aina muuttu ja kehittyy eivät pikavipit ole yhtään sen erilaisia. Lainsäädäntö, kysyntä ja tarjonta, maailman taloudellinen tilanne, suhdannevaihtelu ja moneet muut tekijät ovat muokanneet näitä nopean rahoituksen tuotteita radikaalisti. Ehkä jossain määrin jopa parempaan suuntaan.

Nykyään monet lainavertailusivustot ovat alkaneet parantamaan kuluttajien tietoutta pikavipeistä ja riskeistä joita niihin liittyy. Nykyään kuluttajat voivat valita kymmenien eri luotontarjoajien joukosta kaikkein parhaimmat vaihtoehdot, tietäen jo etukäteen mitä laina tulee maksamaan.

Lainsäädäntöä on useampaan otteeseen kiristetty, joka on aiheuttanut päänvaivaa niin pankeille kuin perinteisille suuremmille rahoituslaitoksillekkin. Monesti kun lainsäädäntö muuttuu, on lainatuotteita mukautettava lakia vastaavaksi.

Jos verrataan vuosikymmenen takaisia vippejä nykyhetkeen ei ole vaikea huomata dramaattista eroa niiden ominaisuuksien välillä. Kuten aikaisemmin mainitsin ole itse hakenut vippiä kolme kertaa elämäni aikana ja joka kerta olen aloittanut sen tutustumalla eri palveluntarjoajiin. Viimeisin hakemani pikavippi Nopeelaina.fi -palvelusta oli alun alkujaan jo hyvä veto. Sen kokonaiskustannukset todellinen vuosikorko huomioiden olivat vain 8 prosenttia, kun ensimmäinen vippi jonka hain vuosikymmen sitten kustansi todellisen vuosikoron mukaan noin 78 prosenttia vuodessa.

Maksoin siis vain kymmenes-osan siitä mitä aikaisemmin siitä maksoin. Monesti vipit on pakko hakea yksityisiltä juurikin sen nopeuden takia. Pankeilla kestää pahimmillaan jopa viikkoja edes saada pieni laina läpi.

Nykyään työskentelen ahtaajana

Työskentelen nykyään ahtajaana enkä murehdi turhia rahoitustarpeita. Jos tarvitsen rahaa otan lainaa, mutta otan sen maltilla ja vain silloin kun tiedän pystyväni maksamaan sen takaisin.

Jos haluan vippiä haen vippiä ja jos haluan suurempaa lainaa käytän kilpailutuspalveluita jotka etsivät parhaat lainatarjoukset puolestani.

Ahtaajan ammattissa tienaan tällä hetkellä reilu paritonnia kuussa, joka on ihan riittävästi minulle. Minulla on upea auto, omakotitalo ja perhe joten en tarvitse edes enempää.

Vuosittain suoritettavaa matkaakinvarten saan säästettyä rahat ihan omasta pussista ilman lainan tarvetta. Ahtaaminen itsessään on melko raskasta puuhaa, mutta näin vuosikymmenen jälkeen ei se tunnu enää niin raskaalta.

Ainoa raskas asia ammatissa oli kun yt-neuvottelut alkoivat jokunen vuosi sitten ja sai koko ajan pelätä onko oma työpaikka vaarassa ja mitä oikein tapahtuu.

Käytän myös erilaisia sivustoja tutkiakseni miten kannattaa säästää ja otan säästövinkit talteen.

Pikavippien vaiettu historia

Pikavippien historia ulottuu vuosisatojen taakse maailmanlaajuisesti, mutta Suomessa se ulottuu noin reilu kymmenen – kahdenkymmenen vuoden taakse, jolloin lainojen keskuudessa alkoi myllertää.

Kaikki sai alkunsa tekstivipeistä joiden tarkoituksena oli pystyä tarjoamaan ihmisille helppoa rahoitusta ilman monimutkaisia ja pitkäkestoisisa lainankäsittelyprosesseja joita klassiset pankit tarjosivat.

Aluksi pelikentillä ei ollut montaa rahoitusyhtiötä, sillä kuluttajaluottoihin keskittynyttä bisnestä pidettiin jotenkin hämäränä ja vain pankit olivat niitä rehellisiä luottolaitoksia jotka eivät “tavoittele omaa etuaan”.

Vippaaminen alkuujan oli etenkin nuorten aikuisten keskuudessa erittäin suosittua, kun rahat käytettiin rillutteluun vailla huolta huomisesta. Ennen pitkää tämä johti kuitenkin ongelmiin tuolloisen korkolainsäädännön kanssa, joka mahdollisti korkeat korkoiset lainat.

Suomessa myönnettiin puolessa vuodessa jopa 450 000 vippiä

Suomessa vippienkysyntä karkasi käsistä ja niitä alettiin hakea yhä enemmän vuoteen 2012 mennessä, jonka loppuvuoden aikana niitä myönnetiin jopa yli 450 000 kappaletta.

Tässä voi vain pohdiskella kuinka suuret tulot vippien myöntäjät käärivät taskuihinsa kun vippien korot huitelivat sadoissa prosenteissa ja niitä oli käytännössä melkein mahdoton maksaa takaisin jo lainasumma oli suurempi kuin muutama tonni.

Toimi-alan tehokkuus ja korkeat tuotot kuitenkin huomattiin nopeasti ja yhä useampi yritys hypääsi toimialalle kilpailemaan parhaista tuotteista. Se johti loppujen lopuksi siihen, että markkinoilla oli yhtäkkiä muutaman sijaan jopa kymmeniä pelkästään pikavippejä tarjoavia yrityksiä.

Pikavippi on maineensa vanki

Pikavipit ovat olleet olemassa kautta ihmiskunnan historian. Seuraavassa postauksessa käymme tarkemmin läpi vippien historiaa ja niistä aiheutuneita ongelmia koko yhteiskunnalle.

Kuitenkaan kaikki pikavipit eivät ole pahasta varsinkaan tänäpäivänä kun asiaan on puututtu useamman tahon toimesta. Silti vieläkin jossain päin maailmaa laillinen koronkiskonta on täysin mahdollista.

Olen itse ammatiltani ahtaaja / satamatyöntekijä, joten palkkatasoni on ihan ok ja harvemmin joudun turvautumaan pikavippeihin. Itse asiassa olen elämäni aika joutunut ottamaan vain kolme kertaa pikalainaa ja kaikki kerrat on ollut pakollisia akuutteja tarpeita joita en osannut odottaa.

Ikinä normaalit pankit eivät olisi antaneet minulle lainaa yhtä nopealla aikataululla.

Tällä sivustolla pohdinkin yleisesti pikavipeistä aiheutuvaa hulinaa ja niiden melko negatiivistä mainetta. Siksi ensimmäinen postaukseni onkin otsikolla “pikavippi on maineensa vanki”.

Tämän hyvin runsaasti kysymyksiä ja pohdiskelua herättävän otiskon takana on tarkoitus lähteä spekuloimaan asiaa niin kuluttajien kuin muidenkin asiaan littyvien toimijoiden kantilta.

Tässä vielä yksi linkki, jonka innoittamana aloin pitämään tätä blogia.